Niinpä niin. Puolitoista kuukautta myöhemmin, ja muutamaa mieskokemusta rikkaampana kirjoitan taas. Tällä kertaa niistä miehistä.

     Koulut loppuivat tuossa kuukausi sitten, ja musta tuli arvon abiturientti. Siltikään ei tunnu yhtään viisammalta, eikä vanhemmalta nyt. Koulujen lopun jälkeen mulla ensimmäiseksi matka lähti kohti Vantaata. Mun nykyisen ylppäreihin. Oli ihan kivat kekkerit ne. Nykyisen kullan 16-vuotiaan pikkusiskon kanssa lipitettiin koko aika skumppaa. Muuten ei olisi jaksanut. Loppuvaiheessa oltiin molemmat pienessä sievässä, ja kultani paheksui meitä molempia. Mutta minkäs sille mahtaa kun ei niistäkään juhlista tuntenut ensimmäistäkään ihmistä? En minä, eikä tuntenut siskokaan.

     Noiden juhlien jälkeen me sitte nykyisen kanssa erkaannuttiin eri kaupunkeihin bilettämään koulujen loppua. Nykyinen lähti kavereidensa kanssa Vantaa Hotelille, minä kavereiden kanssa Lahden Onnelaan. Erinäisten tapahtumien kautta pääsimme lopultakin jonoon vähän päälle 11. Jonossa sitten törmäsin 20-vuotiaaseen "enooni" (tai miksi äitipuolen veljeä nyt voikaan kutsua?), ja ihme kyllä juttelimme paljon. Koskaan aiemmin perhepiirissä ei olla sanaakaan vaihdettu, nyt juteltiin kuin vanhat tuttavat. Siihen saattoi molemmilla tosin vaikuttaa vahva humalatila. Kun sitten jonottamisen jälkeen vihdoin päästiin sisälle tiet erkani. Mä lädin mun kavereiden kanssa, ja se lähti sen. Ei tullut ikävä. Mutta sitten myöhemmin illalla huomasin, että kaverit olivat kadonneet ympäriltä, ja minä hengasin kahdestaan baarissa "enoni" kanssa. Mitään tarkkaa muistikuvaa ei vieläkään ole siitä, kuinka asiat ajautuivat tuohon, mutta hauskaa mulla kyllä oli. Pilkun jälkeen oli sitten tarkoitus lähteä kotiin, mutta asiat eivät aina mene niin kuin suunnittelee. Sain kyllä kyydin, mä en vain koskaan päässyt kotiin asti, vaan päädyin "enoni" viereen nukkumaan. Seuraavana aamuna herätys oli kamala. Oli pakko päästä pois sen kämpästä, sillä jätkä asuu vieläkin porukoittensa luona. En halunnut törmätä äitipuolen vanhempiin krapulassa. Pääsinkin pois, ja herrasmiehenä jätkä heitti mut kotia asti. Humalassa tosin.

     Koulujen lopun jälkeen ollaan sitten herra N´n kanssa pidetty yhteyksiä. Ajauduin vain tilanteeseen, jossa ei ole kenenkään hyvä olla. Pakko olisi pikkuhiljaa päättää että mitä teen, mutta ajatukset ovat aivan sekaisin. Se on kuitenkin varmaa, että N´n kanssa mulla on kivempaa, kuin mitä mulla vois koskaan nykyisen kanssa olla. Siltikin... N on melkein sukua. Ällöttävää? Ei sinänsä, mutta sinänsä joo. Nyt kun vielä exä on alkanut jälleen ottaa yhteyttä muhun, niin mä olen todella sekaisin. Mä en vain sais sen antaa enää lisää sekoittaa mun päätä. Sillä on sellainen vaikutus muhun. Mä en edes tiedä mitä se ajaa takaa. Mutta jotain se multa haluaa. Mä en vain vielä tiedä, että mitä.

     Miehet. Elämän suola. Sitä ne on.